perjantai 21. lokakuuta 2016

Pullapäivä



Jo pelkästään kanelipullan tuoksu on taivaallista, mausta puhumattakaan. 
Meille kokoontui aarrekarttojaan leikkelevä naisporukka ja siksipä leivon kolmenlaista pullaa. Vehnäpullaa vieraille ja kahdenlaista gluteenitonta pullaa kotiin. Tässä resepti toiseen jälkimmäisistä. 

Reseptistä tulee 1 rengasvuoallinen kanelipostonpullaa sekä 4 - 6 korvapuustia. 

Jos käytät sokerillista ja kardemummallista pullajauhoseosta (Fariana), jätä reseptin ylimääräinen sokeri ja kardemumma pois. 


5,5 dl vaniljanmakuista soijajuomaa
1,2 dl sokeria

1tl psylliumia
2 pussia kuivahiivaa
1 tl leivinjauhetta
1 rlk jauhettua kardemummaa
1/2 tl suolaa
100g pehmeää voita
800- 850 g pullajauhoseosta (valmistajasta riippuen)
1 kanamuna

kanelia, fariinisokeria
50 g pehmeää voita

Lisäksi 1 rikkivatkattu kananmuna, mantelilastuja tai - rouhetta sekä tomusokerin ja veden seosta koristeluun.

Sekoita kuivat aineet keskenään.


Lämmitä soijajuoma kädenlämpöiseksi ja kaada kuivien aineiden joukkoon. Sekoita. 


Anna taikinan levähtää lämpimässä paikassa noin 20 min, jotta psylliun turpoaa. Laskin itse tiskialtaaseen lämmintä vettä, ja annoin taikinakulhon kellua siellä keittiöpyyhkeen alla.

Lisää seokseen voi ja kanamuna.


Vaivaa taikina käsin huolellisesti. Lisää jauhoseosta tarvittaessa.  
Kauli pullataikina jauhotetun leivinalustan päällä. Levitä taikinalevyn päälle voita, fariinisokeria ja kanelia reilulla kädellä. Rullaa taikina rullaksi. Leikkaa parin sentin paloja taikinasta ja asettele leivinpaperoidun rengavuoan sisään. 


Voitele kananmunalla, ripottele pinnalle mantelirouhetta tai lastuja. 

Paistoin pullat 200-asteisessa uunissa reilun 10 min ajan.


4 kommenttia:

  1. Pulla ja kylmä maito = ihanuus!
    Kivaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama yhdistelmä on omaakin herkkua! :) Ihanaa viikonloppua Outi.

      Poista
  2. Namskis...onpas herkullisen näköistä.

    VastaaPoista

Toivon, että blogistani on sinulle iloa. Jätäthän kommentin piipahduksestasi. Kiitos.