Siirry pääsisältöön

Ystävänpäiväksi kuppikakkuja

Huomenna voi ystävää muistaa suussasulavilla kuppikakuilla. Alla kaksi omaa lemppariani; suklaa- ja mustikkakuppikakut. Pursote muuten vie kielen mennessään. 


Suklaakuppikakut

150 g voita
2 dl sokeria
3 munaa
4.5 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa/kermaa
120 g taloussuklaata paloiteltuna

Sulata voi kattilassa. Lisää taloussuklaa ja anna suklaan sulaa voin sekaan. Varo, ettei seos kuumene liikaa.
 Sekoita keskenään jauhot, kaakao, leivinjauhe ja vaniljasokeri.
 Vaahdota munat ja sokeri.
 Lisää munasokerivaahtoon kahdessa erässä vuorotellen jauhoseos ja kerma, aloittaen jauhoseoksesta. 
Lisää voi-suklaa -seos ja sekoita tasaiseksi.
 Annostele isoihin muffinssivuokiin ja paista 225 asteessa 15 minuuttia.

Jäähdytä ja kuorruta vaniljapursotteella.

Pursote:
1 pkt vaniljanmakuista tuorejuustoa
2 dl kerma
tomusokeria maun mukaan
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita kermaan sokerit.
Lisää seokseen tuorejuusto.
Purota ja koristele.




Mustikkamuffinssit vaniljasydämellä ja mangopursotteella

125 g margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
4 dl  vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl kermaa
1 1/2 dl mustikoita, käytä sulaneita pakastemustikoita
1 prk Valion vaniljanmakuista laktoositonta rahkaa
Päälle:
2 dl kuohukermaa
3 rlk tomusokeria
1 prk Valio Viola Eila mangonmakuista tuorejuustoa

Huom. Käytä isoja muffinssivuokia.


Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää yksi muna kerrallaan voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan mustikat vuorotellen kerman kanssa. Nosta pellille leivinpaperin päälle muffinssimuotit, nosta ruokalusikalla taikinaa pohjalle ja lisää runsas teelusikallinen vaniljarahkaa päälle, lisää taas mustikkataikinaa rahkan päälle.
Paista 200 °C:ssa n. 15 minuuttia.
Jäähdytä muffinssit ennen pursottamista.

Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi, lisää tomusokeri. Vatkaa varovasti mangotuorejuusto sekaan. Pursota ja koristele muffinssi haluamallasi tavalla.


Kommentit

Lähetä kommentti

Toivon, että blogistani on sinulle iloa. Jätäthän kommentin piipahduksestasi. Kiitos.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Gluteenitonta pullaa - NAM!

Takuuvarma pullaresepti, mikä sopii keliakiapotilaalle ja myös FODMAP-ruokavaliota noudattavalla. (ainakin minulle) Pullat ovat pilvenpehmeitä ja herkullisia. Jos kauratäyte vierastuttaa, toki voit täyttää pullat kanelilla ja sokerilla. :) Makuasioista ei kannata kiistellä. Parasta näissä pullissa on, että voit valmistaa ne ilman valmista jauhoseosta. 
Pullataikina:
2,5 dl mantelimaitoa 25 g tuorehiivaa 1 kananmuna 1 dl sokeria 1/2 tl suolaa 2 tl kardemummaa 75 g kasvimargariinia 1,5 dl mantelijauhoa 1,5 tl ksantaania 4 - 4,5 dl gluteenitonta jauhoseosta (vehnätärkkelyspitoista)
Kauratäyte:
3 dl gluteenittomia kaurahiutaleita 2 tl vaniljasokeria 1,5 dl fariinisokeria 1,5 dl kasvimargariinia sulatettuna
Päälle: rikkivatkattu kananmuna voiteluun raesokeria
Sekoita hiiva ja ksantaani kädenlämpöiseen mantelimaitoon ja anna turvota 10 min.
Sekoita muna, sokeria, suola ja kardemumma mantelimaitoseokseen. Sulata margariini ja lisää seokseen. Lisää puolet jauhoseoksesta mantelitoseokseen. Vatkaa taikinaa sähkövat…

Gluteenittomat kaurarieskat

Olen kevään aikana tehtyt tiukkaakin ruokaremppaa ärtyneen vatsan rauhoittelemiseksi. Leivät pyrin aina leipomaan kotona. Yksi lempieivistäni on tässä - kaurarieska. Etelä-Karjalassa rieska kuuluu ruokapöytään ja  gluteenittomanakin se onnistuu mainiosti.


 Edellisenä iltana:

2 ½ dl (laktoositonta) piimää
2 ½ dl vettä
n. 1/3 pkt hiivaa
4 dl kaurajauhoja

 Seuraavana päivänä:

1 tl suolaa
2 ½ dl tummaa gluteenitonta jauhoseosta
n. 1 ½ dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
1 ½ tl ksantaania

1. Valmista taikinajuuri edellisenä iltana: liota hiiva piimä-vesiseokseen. Lisää kaurajauhot ja sekoita löysä juuri. Jätä käymään yön yli huoneenlämpöön.

2. Seuraavana päivänä: Lisää suola juureen. Sekoita ksantaani tummiin jauhoihin ja lisää reippaasti sekoittaen taikinaan. Lisää vaaleita jauhoja sen verran, että saat pehmeän taikinan. Sekoita taas hyvin. Anna taikinan turvota n. 10 minuuttia.

3. Leivo taikinasta esimerkiksi neljä pienehköä leipää suoraan pellille leivinpaperin päälle jauhoja apuna kä…

Terveisiä GoExpo-messuilta

GoExpo sai minutkin liikkeelle Lappeenrannasta kohti Helsinkiä. Elämä on aika liikunnallista tässä vyötärönmetsästyksen myötä. Ajattelin, että ehkä täältä saisin vinkkejä. Ulkoiluun löytyi varusteita, vaatteita sekä kenkiä. Mutta löytyipä täältä muutakin mielenkiintoista. 

Uusi tuttavuus, mikä jäi mieleen, oli Downforcer-voimalauta. Laudalla voi harjoitella niin ammatikseen urheileva ja kuntoileva aikuinen tai nuori. Huikea innovaatio. 
"Voimalaudalla tehtävä harjoittelu vahvistaa nilkka-polvi-lantio –akselin voimalinjausta, joka vaikuttaa voimantuottoon ja paineen siirtymiseen hallitusti liikkeeseen. Tekemällä mainittuja harjoitteita urheilija pystyy lisäämään voimantuottoa merkittävästi, hallitsemaan paremmin kehoaan ja samalla välttämään urheilussa syntyviä vammoja paremman kehonhallinnan avulla.Laudassa on kaksi kallistuvaa alustaa, joiden päällä urheilija pystyy tekemään erilaisia hyppy- ja painonsiirtoharjoitteita. Alustojen kallistusvastusta voidaan säädellä alustojen alle a…