keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Vaaleat piparkakut vol. 2


Joulutouhut ovat monessa kodissa käynnissä jo täyttä vauhtia ja niin myös meillä. Tänä vuonna teen jonkin verran ruokalahjoja. Koreihin laitan kaikenlaista kotitekoista. Muusta sisällöstä ei vielä sen enempää. Joukkon halusin myös piparkakkuja, jotka voisi sievästi lahjanauhalla sitoa yhteen. (Pillillä saa tehtyä reiän kätevästi piparkakkuun)

Yhteishyvää selatessani löysin uudenlaisen vaaleiden piparkakkujen reseptin, jota päätin kokeilla.
Leivon sekä gluteenittomia että vehnäjauhollisia piparkakkuja. Nämä ovat herkullisia ja tuoksukin on kertakaikkisen ihana. <3

n. 60 kpl

150 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
1 dl vaaleaa siirappia
1 dl kermaa
6 dl vehnäjauhoja tai Semperin Fin Mixiä
2 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Sulata rasva, lisää joukkoon sokeri ja siirappi. Anna jäähtyä. Sekoita joukkoon kerma ja yhdistetyt kuivat aineet. Siirrä pakastepussiin ja painele pussin sisältö litteäksi. Anna taikina levätä jääkaapissa yön yli. Pehmennä taikinaa hetki jauhotetulla pöydällä ja kauli muutamaksi ohueksi levyksi. Ota puotilla piparkakkuja ja siirrä leivinpaperoidulle pelille. Paista 175-asteessa noin 8 min.


1 kommentti:

Toivon, että blogistani on sinulle iloa. Jätäthän kommentin piipahduksestasi. Kiitos.