torstai 1. syyskuuta 2016

Herkkutatti-perunacurry



Sesonkiteemalla jatkan tänäänkin. Asun kahden vannoutuneen lihansyöjän kanssa ja haluaisin kovasti keventää meidän kaikkien ruokavaliota tai ainakin vähentää lihankäyttöä. Ihan terveyssyistäkin ajateltuna kasvisruokapäivä pari kertaa viikossa olisi järkevää. 

Tänään oli ruuanlaittovuoroni ja maailmanparantaja minussa iski jälleen. ;D  Valmistin siis herkkutatti-perunacurrya. Meni hetki ennenkuin kukaan edes huomasi, ettei tässä ole lainkaan lihaa. 

Tarvitset:

500 g pieniä perunoita
2 rlk öljyä
0,5 tl kurkumaa
0,5 tl inkiväärijauhetta
0,5 tl kardemummaa
2 tl curryjauhetta
1 tl juustokuminaa
2 sipulia
1 iso kokonainen valkosipuli (n. 10 kynttä)
2,5 cm pala tuoretta inkivääriä
2 pientä herkkutattia
2 isoa tomaattia
iso kourallinen tuoretta pinaattia
4 dl kasvislientä
suolaa ja pippuria
(koristeluun tuoretta korianteria)

Pese perunat ja leikkaa ne ainakin neljään osaan. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet, raatva inkivääri. Leikkaa herkkutatit ja tomaatit kuutioiksi. 

Kuumenna öljy kasarissa ja kuullota sipulia pari minuuttia. Lisää tatit, valkosipulit ja inkivääriraaste ja pasita kunnes tateista on hävinnyt enin neste. 

Lisää pannulle perunat ja mausteet. Sekoita. Lisää kasvisliemi ja kuumenna kiehuvaksi. Anna curryn poreilla miedolla lämmöllä n. 20 min tai kunnes perunat ovat kypsiä. 

Lisää tomaatti ja keitä kasaan ilman kantta. Sekoita joukkoon pinaatti ja mausta suolalla ja pippurilla. Curryn voi viimeistellä tuoreella silputulla korianterilla. Tarjoile keitetyn riisin kera. 

2 kommenttia:

  1. Voi taivahan tatti, miten herkulliselta näyttää. Huvitti tuo, että kesti aikaa ennen kuin tajusivat lihattomuuden :D
    Kivaa syyskuun ensimmäistä päivää Tiina <3

    VastaaPoista

Toivon, että blogistani on sinulle iloa. Jätäthän kommentin piipahduksestasi. Kiitos.