maanantai 22. elokuuta 2016

Amerikkalaiset suklaakuppikakut vaniljapursotteella

Tänään on vähän sellainen fiilis vielä, etten leivo enää ikinä. Perjantai oli niin tiivis päivä kulhojen ja jauhopussien kanssa. Tein viikonlopun pop up kahvilaan mm. amerikkalaisia suklaakuppikakkuja. Tämä on suklaanystävän superherkku. Annoksesta tulee 15 isoa kuppikakkua.



150 g voita
2 dl sokeria
3 munaa
4.5 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa/kermaa
120 g taloussuklaata paloiteltuna

Sulata voi kattilassa. Lisää taloussuklaa ja anna suklaan sulaa voin sekaan. Varo, ettei seos kuumene liikaa.

Sekoita keskenään jauhot, kaakao, leivinjauhe ja vaniljasokeri.

Vaahdota munat ja sokeri.

Lisää munasokerivaahtoon kahdessa erässä vuorotellen jauhoseos ja kerma, aloittaen jauhoseoksesta.

Lisää voi-suklaa -seos ja sekoita tasaiseksi.

Annostele isoihin muffinssivuokiin ja paista 225 asteessa 15 minuuttia.

Jäähdytä ja kuorruta vaniljapursotteella.

Pursote:
 1 pkt vaniljanmakuista tuorejuustoa
2 dl kerma
tomusokeria maun mukaan
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita kermaan sokerit.
Lisää seokseen tuorejuusto.
Purota ja koristele.



2 kommenttia:

  1. Juuri keitin kupillisen teetä ja nyt kuule nämä sopis niin kivasti tämän Keisarin morsian teen kanssa.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Ooh voi hyvät hyssykät näitä sun ihania leipomuksia. Iski nälkä!

    <3

    VastaaPoista

Toivon, että blogistani on sinulle iloa. Jätäthän kommentin piipahduksestasi. Kiitos.