Iloinen juustokakku

Gluteenitonta leivontaa ja ruoanlaittoa.

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Gluteenittomat hampurilaiset


Juhannuksen jäljiltä ajatus grilliruoasta ei nostattanut riemunkiljahduksia, siksipä päädyin leipomaan hampurilaissämpylöitä ja paistamaan jauhelihapihvejä.
Hampurilaisten lisukkeeksi paistan usein bataattiranskalaisia. 

9 isoa sämpylää

25 g hiivaa
1 rlk psylliumia
4 dl vettä
1 dl kaurahiutaleita
1/4 tl suolaa
1/2 rlk hunajaa
50 g juustoraastetta
1 dl kaurajauhoja
3,5 dl vaaleaa jauhoseosta
1/2 dl oliiviöljyä/voisulaa

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää psyllium ja kaurahiutaleet. Anna turvota 10 minuuttia.
Sekoita joukkoon suola, sokeri, rasva ja juustoraaste.
Lisää jauhot pienissä käsin vatkaten. 
Pyörittele taikinasta sämpylöitä. Käsittelyä helpottaa, jos öljyät kätesi ennen pyörittelyä.
Kohota gluteenittomat sämpylät leivinpaperoidulla pellillä lämpimässä paikassa noin 20 minuuttia. Koristelin sämpylät kurpitsansiemenillä. 
Paista gluteenittomia sämpylöitä 225 asteessa 10 minuuttia.

Jauhelihapihvit:
9 isoa pihviä

1 1/2 dl gluteenittomia korppujauhoja (tai 2 palaa gluteenitonta leipäviipaletta murusteltuna)
2 dl vettä
700 g jauhelihaa
2 kesäsipulia silputtuna (käytin myös osan varsista)
1 tl suolaa
pippurisekoitusta 
4 tl sriracha-kastiketta (tai kuivattua chiliä)
2 valkosipulin kynttä puristettuna
1 muna 

Kaada korppujauhot kulhoon ja lisää neste. Sekoita ja anna seoksen turvota muutamia minuutteja. 
Lisää jauheliha, sipuli, suola,valkosipulinkynnet, kananmuna ja mausteet. Sekoita seos tasaiseksi. 
Muotoile taikinasta pihvejä ja paista pannulla, grillissä tai uunissa (225-astetta) kypsiksi.

Jokainen sai koota mieleisensä hampurilaisen. Nostin tarjolle myös:

cheddar-juustoviipaleita
paistettuja pekoniviipaleita
salaattia
paistettuja kananmunia
sinihomejuustoa
tomaattiviipaleita
sipuliviipaleita
suolakurkkua
valkosipulimajoneesia
chilimajoneesia
sinappia ja ketsuppia


klo kesäkuuta 27, 2016 2 kommenttia:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Tunnisteet: liharuuat

torstai 23. kesäkuuta 2016

Kylmäsavu-smetanapizza


Puumalan kylmäsavulohi on suurta herkkuani. Se on vain niin hyvää. Kyseinen lohi on tarpeeksi suolaista, vähän savuista ja koostumukseltaan muuta kuin vetistä mössöä. Kylmäsavulohesta saa myös erittäin herkullisen pizzan. Aloita pizzan valmistus keittämällä tomaattikastike. 

Laita uuni lämpenemään 225-asteeseen ja nosta pelti uuniin.

Gluteeniton pizzapohja:
2 dl vettä

25 g hiivaa
4 rlk öljyä
1/2 tl suolaa
2 dl tummaa jauhoseosta
1,5 dl vaaleaa jauhoseosta


Lämmitä vesi ja liuota siihen hiiva. Lisää muut ainekset. Alusta tasaiseksi. Anna kohota hetki.
Kauli taikina ohueksi levyksi leivinpaperin päälle. 


Tomaattikastike:
150 g tomaattimurskaa
1 valkosipulinkynsi 
2 kesän uusia sipuleita, tarvitset osan varsista pizzan päälle

1/2 tl paprikajauhetta 
muutama rouhaisu pippuriseosta
1/4 tl suolaa 
1/2 tl sokeria 
1/2 tl fariinisokeria
tuoretta basilikaa ja oreganoa


Kuullota pilkottu sipuli ja valkosipulimurska pari minuuttia oliiviölhyssä. 
Lisää pannulle tomaattimurska, suola, sokerit ja mausteet.
Anna kiehua matalalla lämmöllä parikymmentä minuuttia.

Täyte:
250g kylmäsavulohta ohuiksi suikaleiksi leikattuna
1/2 prk smetanaa
10-15 lehteä tuoretta oreganoa 
n. 10 kpl kirsikkatomaatteja viipaloituna
pari sipulin vartta pilkottuna
150 g juustoraastetta

Leivitä pohjan päälle tomaattikastike. Asettele kastikkeen päälle muut täytteet. Lisää smetanaa teelusikalla pieniksi "kasoiksi" pizzan päälle. Levittele pinnalle silputut sipulinvarret sekä oregano. Lisää päälle juustoraaste. Nosta leivinpaperin päällä oleva pizza kuumalle pellille ja laita uuniin. 

Paista n. 15 min 225-asteisessa uunissa. 



klo kesäkuuta 23, 2016 3 kommenttia:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Tunnisteet: pizzat

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Raparperisima

Tänään meillä on ollut raparperitaivas keittiössä. Pyysin eilen puolisoa tuomaan maalta muutaman raparperinvarren, jotta saisin keiteltyä simaa. Tulihan niitä jokunen varsi, ihan useampi kilo. ;)  Tänään sitten heräsin aikaisin keittelemään raparperisimaa ja lisää raparperisiirappia. Tuo siirappi on sitten erikoinen aine, sillä se ikäänkuin katoaa jääkaapista ihan itsekseen. Olen maustanut siirapilla juustokakkuja, lorautellut jäätelöannokseen ja kivennäisveden sekaan. 


Vinkkinä muuten juhannusjuhlijoille. Raparperisiirapilla saa maustettua täydellisen juhannusdrinkin. Alkoholittomana:

1,5 dl kivennäisvettä 
2 dl pommacia
2 cl raparperisiirappia

Jos haluat käyttää alkoholia, korvaa pommac samalla määrällä kuohuviinillä. 


Laitoin pakastimeet jääpalat odottamaan viikonloppua. Aika sieviä, eikö?



Palataan raparperisimaan. Tämä on täydellinen kesän juoma, josta lapsetkin pitävät. Tarvitset 10 l kattilan siman valmistusta varten.

Ainekset:

2 kg raparperiä
8 l vettä
3 vaniljatankoa
muutama tähtianis
12 dl sokeria
pieni palanen tuorehiivaa

Pilko raparperit paloiksi ja kaada ne isoon 10 l kattilaan. Lisää vesi, halkaistut vaniljatangot ja tähtianikset. Keitä seosta noin 15- 20 min. 

Siivilöi raparperit ja mausteet. Lisää joukkoon sokeri. Odota, kunnes neste on kädenlämpöistä. Sekoita hiiva pieneen määrän nestettä ja kaada kattilaan. Sekoita huolella. 

Anna siman seistä huoneenlämmössä pyyhkeen tai kannen alla seuraavaan päivään. Lisää pulloihin teelusikallinen per litra sokeria. Kaada sima pulloihin. 

Anna seistä huoneenlämmössä kannen alla seuraavaan päivään. Laita pulloihin teelusikallinen (per 1 litra) sokeria. Kaada sima pulloihin. Älä kierrä korkkeja liian tiukkaan kiinni. Nosta pullot jääkaappiin. Sima on valmista noin viikossa. Päästä ylimääräiset hiilihapot välillä pulloista. Jos nostat pullot heti kylmään, sima valmistunee viikossa. Mutta jos annet pullojen olla vielä päivän pöydällä ja nostat simat jääkaappiin vasta 2. päivänä, valmistuu sima nopeammin. 

klo kesäkuuta 21, 2016 6 kommenttia:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Tunnisteet: juomat

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Gluteeniton tomaattipiirakka


Rakastan tomaatteja ja luonnollisesti kaikkia tomaattiruokia ja -juomia. Tämän piirakka sopii myös juhannuspöytään. Kevyttä laihdutusruokaa tämä ei ole, mutta niin hyvää. <3 


Pohja:
3,5 dl vaaleaa jauhoseosta
1 dl mantelijauhoja
0,5 tl suolaa
120 g voita
8 rkl kylmää vettä

Täyte:
3 dl Cheddar-juustoraastetta (tai muuta voimakkaanmakuista juustoraastetta)
6-7 isoa tomaattia 
pari ripausta yrttimaustetta
muutama rouhaisu pippuriseosta
ripaus suolaa
2 rkl silputtua basilikaa

Valkosipuliöljy:
2 murskattua valkosipulinkynttä
2 rlk oliiviöljyä

Päälle:
1 kananmuna
1 dl ruokakermaa
1 pkt tomaatti-basilikatuorejuustoa
suolaa, pippuria

Sekoita jauhot ja  suola kulhossa. Nypi sekaan pehmeähkö voi. Lisää vesi ja sekoita.  Nosta taikina jääkaappiin noin 45 min ajaksi.
 Leikkaa tomaatit ohuiksi viipaleiksi.
Sekoita oliiviöljyn sekaan murskatut valkosipulinkynnet.

Taputtele taikina tasaiseksi voideltuun isoon piirakkavuokaan. Levitä pohjalle puolet (1,5 dl) juustoraasteesta. Asettele päälle tomaattiviipaleet. Mausta tomaattiviipaleet suolalla, yrttimauteseoksella, tuoreella basilikalla ja pippuriseoksella.  Pirskottele tomaattien päälle vielä valkosipuliöljyä.

Sekoita tomaatti-basilikatuorejuusto ja ruokakerma keskenään. Lisää joukkoon kananmuna ja ripaus suolaa ja rouhaus pippurimyllystä.  Kaada seos piirakan päälle. Levitä loput juustoraasteesta (1,5 dl) piirakan päälle. Paista piirakka 220-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia tai kunnes juusto on saanut hieman väriä pintaansa.




klo kesäkuuta 20, 2016 10 kommenttia:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Tunnisteet: suolaiset piirakat

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Rustiikkinen raparperipiirakka




Sataa taivaan täydeltä, siispä Lappeenrannassa ainakin leivotaan. Rustiikkinen raparperipiirakka muuntautuu helposti myös maidottomaksi. Käytä pohjataikinaan maidon tilalla soija- tai kaurajuomaa ja täytteen turkkilaisen jogurtin voit korvata vaikkapa kaurafraichella. Maultaan tämä on todellinen herkku, sillä siinä yhdistyvät kirpeä raparperi, täyteläinen jogurtti, makea marenki ja herkullinen piirakkataikina. Jos noudatat vehnällistä ruokavaliota, korvaa gluteeniton vaalea jauhoseos samalla määrällä vehnäjauhoa. Piirakka ei säikähdä jääkaappisäilytystä, vaan paranee siellä entisestään. Huom. Raparperihillo on hyvä keittää etukäteen valmiiksi. 

Marenki 
3 valkuaista
1,5 dl sokeria


Erottele kananmunista valkuaiset ja vaahdota kovaksi vaahdoksi sokerin kanssa.
Pohja
150 g voita/maidotonta margariinia (sulatettuna)
1,5 dl sokeria
3 keltuaista
1,5 dl maitoa/soija- tai kaurajuomaa

2,5 dl vaaleaa jauhoseosta 
1,5 tl leivinjauhe

Sekoita kulhon pohjalla jauhoseos ja leivinjauhe. Lisää muut aineet ja sekoita vatkaimella tasaiseksi taikinaksi.
Levitä pohjataikina nuolijalla leivinpaperilla vuoratulle uunipellille n. 25 * 25 kokoinen neliö. Levitä nuolijalla marenkivaahto pohjataikinan päälle varovasti sivellen. Paista 175-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Ota pohja pois uunista ja anna jäähtyä.
Täyte:
n. 2 dl raparperihilloa
2,5 – 3 dl turkkilaista jogurttia/kaurafraichea
1 tl vaniljasokeria
3 rlk sokeria
Sekoita jogurttiin/kaurafraicheen sokerit.
Kokoaminen

Leikkaa pohja keskeltä kahtia. Irrota toinen osa ja siirrä tarjoiluastiaan. Levitä raparperihilloa pohjan päälle ja sokeroitua jogurttia hillokerroksen päälle. Nosta toinen puolikas kanneksi piirakalla. Leikkaa piirakka annospaloiksi. 
klo kesäkuuta 18, 2016 4 kommenttia:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Tunnisteet: makeat piirakat

torstai 16. kesäkuuta 2016

Herkkusienigalette



Galette tarkoittaa pellin päälle leivottua piirakkaa. Pohjataikinaa ei taputella piirakkavuokaan vaan piirakka leivotaan levinpaperoidulle pellille. Reunat käännetään laitojen yli. Galetten voi leivoa myös makeana. Galette-reseptiin törmäsin Maku-lehdessä. Muokkasin reseptistä gluteenittoman ja muutenkin omanlaisen.

Taikina:

1 1/2 dl vaaleaa jauhoseosta (tai esim Vuohelan herkun piirakkapohjaseosta)
1 dl tummaa jauhoseosta (tai esim. Vuohelan herkun tummaa leipäjauhoseosta)
1/2 dl öljyä
1 tl suolaa
1 dl vettä

Täyte:
400g herkkusieniä paloiteltuna
1 pkt pekonia
2 uutta (pientä) sipulia varsineen pilkottuna
2 valkosipulinkynttä murskattuna
basilikanlehtiä
muutama reilu rouhaisu pippuriseosta
1/2 dl juustoraastetta
100 g yrtti/valkosipulimaustettua tuorejuustoa

Tee näin:

Sekoita kulhossa taikinan ainekset keskenään. Kääri taikina kelmuun ja anna vetäytyä jääkaapissa noin 15 min.
Kuumenna sienet pannulla. Lisää pekonisuikaleet, pilkottu sipuli ja valkosipulinkynnet. Kääntele, kunnes pekoni on hieman ruskistunut.
Mausta pippurilla ja saksi joukkoon basilikanlehtiä makusi mukaan. (laitoin itse 15 kpl lehtiä)
Kauli taikina leivinpaperin päällä reilunkokoiseksi pyöreäksi levyksi. Halkaisija noin 27 cm.
Levitä yrtinmakuista tuorejuustoa kerros pohjan päälle. Huom. Jätä täyttämättä noin 3 cm alue reunoilta.  Kaada sieni-pekoni-sipuliseos päälle ja levitä tasaiseksi.
Levitä päälle juustoraaste. Käännä reunat täytteen päälle.
Paista 200-asteessa noin 25 min.






klo kesäkuuta 16, 2016 2 kommenttia:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Tunnisteet: suolaiset piirakat

Maidottomat ja gluteenittomat myslikeksit



Sai huomatuksen teiniltäni, että voisin lisätä blogiin jotain terveellistä ja nopeatekoista herkkua. Samalla saisi hänkin jotain syödäkseen. ;) Päädyin paistamaan myslikeksejä.

(n. 25 keksiä)


2 dl gluteenitonta mysliä
1 dl kotimaista pellavansiemenrouhetta
0,5 dl hunajaa
1,5 rlk gluteenitonta jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
1 kananmuna
80g maidotonta margariinia

Sekoita kuivat aineet kulhossa sekaisin. Lisää sulatettu margariini, kananmuna ja sekoita. 
Anna taikinan kovettua jääkaapissa n. 45 min. Leivo taikinasta pöydällä tanko ja leikkaa paloiksi. Pyörittele taikinapalat palloiksi. Nosta keksit leivinpaperoidulle uunipellille n. 9 kpl/pelti. Paista 175-asteessa noin 12 min.


klo kesäkuuta 16, 2016 2 kommenttia:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Tunnisteet: keksit

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Sitruunainen marenkirulla


Tämä on täydellinen maidoton ja gluteeniton kesäpäivän herkku. Sokerin määrään voit itse vaikuttaa sitruunatahnan valmistuksessa. Vaahtoon käytin Plantin kauravispiä. Lemon curd on hyvä tehdä edellisenä päivänä valmiiksi. 

Marenkirulla:
4 valkuaista
1,5 dl sokeria
2 tl Maizena-tärkkelystä
50 g mantelijauhoa
1 tl omenaviinietikkaa tai sitruunamehua
1/2 dl mantelilastuja

Täyte:
2 dl ispautuvaa kaura/soijavalmistetta
1 tl vaniljasokeria
ripaus sokeria
2 dl lemon curdia

Maidoton lemon curd
1 kananmuna
1 keltuainen
1 rkl maissitärkkelystä
1 dl hillosokeria
0,5 dl sokeria
2 sitruunan mehu
1 sitruunan kuori

Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja sekoita hyvin. Kuumenna seosta, kunnes se kiehahtaa ja sakenee. Kaada seos kannelliseen purkkiin ja annan jäähtyä. Säilytä valmis lemon curd jääkaapissa. 


Kuumenna uuni 175-asteeseen. Levitä pellille leivinpaperi. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen koko ajan vatkaten. Kääntele joukkoon mantelijauho, Maizena ja etikka/sitruunamehu. Levitä marenki n. 20 * 30 cm kokoiseksi suorakaiteeksi paperoidulle pellille. Ripottele mantelilastut pinnalle. Paista keskitasolla noin 20 min. Ota marenkipohja pois uunista ja anna jäähtyä. Käännä pohja nurin puhtaalle leivinpaperille. (Niin, että rullatessa mantelipinta jää näkyviin.) Vatkaa soija/kaurakerma vaahdoksi ja lisää sokerit.  Levitä marengillelle lemon curdia ja vaahtoa. Kääri marenki pitkittäin rullaksi leivinpaperin avulla. Laita pakastimeen noin 2 tunnin ajaksi ennen tarjoilua. Koristele rulla ennen tarjoamista kauravispillä, mansikoilla, mantelilastuilla sekä sitruunankuorella. Jos otat rullan mukaan picnicille, ehtii se sulaa syöntivalmiiksi kylmälaukussa. 









klo kesäkuuta 14, 2016 3 kommenttia:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Tunnisteet: muut makeat herkut

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Gluteenittomat ja maidottomat kinkkuruusut


 Päätin kokeilla kinkkuruusuja. Aluksi pohdin parmankinkkua, mutta en halunnut alkaa veitsellä leikkaamaan kaarevia reunoja. Siksi päädyin kinkkuun. Näistä tuli gluteenittomia ja lehmänmaidottomia. Löysin herkullista valkosipulisoijajuustoa ja vuohenjuustolastuja lähikaupasta maustamaan leivonnaista.

Taikina:
2,5 dl soijajuomaa/kaurajuomaa
1 pussi  kuivahiivaa
0,5 tl leivinjauhetta
½ - ¾  tl suolaa
50 g maidotonta margariinia
400 g vaaleaa jauhoseosta (kuvan leivonnainen tehty Jyttellä)
1 kanamuna



Tee näin:
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lämmitä soija/kaurajuoma kädenlämpöiseksi ja kaada kuivien aineiden joukkoon. Sekoita.
Lisää seokseen sulatettu margariini ja kananmuna. Sekoita taikina tasaiseksi. 


Täyte:
300g keittokinkkua
vihreää pestoa itsetehtyä tai valmiina kaupasta ostettua
soijatuorejuustoa tms.

Levitä jauhoja leivinalustan päälle ja kauli taikina. Leikkaa taikinasta ohuita suikaleita (riippuen muffinssivuokien koosta) n. 2.5 – 3,5 cm. Levitä suikaleen päälle soijatuorejuustoa ja vihreää pestoa.
Leikkaa keittokinkkuviipaleet puoliksi ja asettele suikaleen päälle, niin että kaareva reuna jää reilusti näkyviin reunan ulkopuolelle.
Rullaa ruusu kiinni ja nosta muffinssivuokaan. Pyöräytä leivonnaisten ulkopinnalle vielä 2 kinkkusuikaletta. 



Paista 200-asteisessa uunissa noin 13 min.

Pesto:
2 isoa ruukkua basilikaa
50 g pinjansiemeniä 
2 valkosipulinkynttä 
1 dl vuohenjuustolastuja
1.5 dl oliiviöljyä
pippuria ja suolaa

Paahda pinjansiemenet kuivalla paistinpannulla. Laita pinjansiemenet, basilikanlehdet ja valkosipulinkynnet tehosekoittimeen. Lisää vuohenjuustoraaste ja öljy vähitellen koneen käydessä. Mausta suolalla ja pippurilla. 




Lähikauppaan on tullut reilusti maidottomia vaihtoehtoja. Iso kiitos kauppiaalle! 

klo kesäkuuta 13, 2016 4 kommenttia:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Tunnisteet: suolaiset muut herkut

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Gluteeniton taikapannari



Päätin kokeilla taikapannarin valmistusta gluteenittomana. Some-pannarista löytyy netistä ohjeita ja runsaasti kuvia. Olin utelias ja päätin kokeilla, tuleeko pannariin ihan itsestään kolme kerrosta. Minähän olen vaniljaihminen. Suklaasta en niinkään välitä, mutta vaniljasta sitäkin enemmän. Siksi resepti houkutti. 

Tarvitset
115 g voita
5 dl kevytmaitoa/soijamaitoa
4 isoa kananmunaa eroteltuna
2 ½ dl tomusokeria
¼ tl omenaviinietikkaa
1 ¾ dl vaaleaa jauhoseosta
1/3 vaniljatangon siemenet 

Valmistus:

Laita uuni lämpenemään 165-asteeseen. Vuoraa noin 20 x 20 vuoka leivinpaperilla.
Laita voi ja maito kattilaan lämpenemään. Lämmitä miedolla lämmöllä kunnes voi on sulanut.
Vaahdota keltuaiset tomusokerin kanssa vaaleaksi vaahdoksi.
Vatkaa toisessa kulhossa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon omenaviinietikka.
Lisää voi-maitoseos keltuaisvaahtoon. Lisää joukkoon vanilja tai vaniljasokeri. Siivöi jauhoseos seokseen ja sekoita tasaiseksi.
Kääntele valkuaisvaahto taikinan joukkoon, sekoita kunnes isommat valkuaiskokkareet ovat hävinneet. Seoksen pintaan tulee jäämään pieniä valkuaiskokkareita.
Kaada taikina vuokaan ja paista noin 50 min. Kypsä pannari on pinnalta ruskea ja vuokaa heilutellessa se ei hylly paljoa.
Anna seoksen jäähtyä huoneenlämmössä täysin, siivilöi pinnalle reilusti tomusokeria ja leikkaa pieniksi paloiksi. Tarjoa sellaisenaan tai marjojen kanssa.





Pannari on tavallista pannukakkua paksumpi, mutta sitäkin herkullisempi. 
klo kesäkuuta 11, 2016 8 kommenttia:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Tunnisteet: muut makeat herkut

Kaura-pataleipä

Sain viikolla testiin Suhosfarmin gluteenittomia kaurahiutaleita. Hiutaleista valmistui ensimmäiseksi ihanan pehmeä puuro. Hiutaleet sopinevat erinomaisesti myös leivontaan. Kokeilin pataleivän leipomista. Taikina oli löysähköä, mutta valmis paistettu leipä taivaallisen hyvää ja pehmeää.


5 dl vettä
herneen kokoinen hiivapala
1 rlk hunajaa
1 tl suolaa
1/2 rlk psylliumia
2 dl kauhahiutaleita
3 dl vaaleaa jauhoseosta
1 dl kaurajauhoja
1 rlk chiansiemeniä
2 rlk auringonkukansiemeniä
1 rlk öljyä

Sekoita hiiva, hunaja ja suola viileään veteen. Lisää siemenet, kaurahiutaleet ja jauhot vesi-hiivaseokseen. Sekoita ainekset keskenään. Jätä kulho hyvin peitettynä huoneenlämpöön 12-24 tunnin ajaksi.

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Laita pata kylmään uuniin lämpenemään.

Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja muotoile leiväksi. Jätä leivinliinan alle noin 15 min. ajaksi. Levitä pullasudilla öljyä padan reuhoille. Nosta leipä pataan ja laita kansi päälle. Paista kannen alla 30 minuuttia. Ota kansi pois päältä ja jatka paistamista noin 15 minuuttia.

Ota leipä uunista ja kumoa. Anna jäähtyä ritilällä ennen leikkaamista.



klo kesäkuuta 11, 2016 Ei kommentteja:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Tunnisteet: leivät

torstai 9. kesäkuuta 2016

Raparperitrifle



Pyörittelin keittiössä raparperipurkkeja käsissäni, ja päätin hyödyntää makuja trifleen. Triflereseptin olen joskus aiemmin lisännyt blogiini, mutta laitetaanpa nyt joukkoon hieman vaniljakastiketta. Lisää reilusti kirpeää hilloja tarjoiluastiaan. 

6 annosta

Tarvitset:

Sokerikakku:

2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleankeltaiseksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon jauhoseos ja kääntele ne taikinan joukkoon. Kaada taikina leivinpaperoidulle pellille. Paista 200-asteissa uunissa noin 7 min. 
Kostuta kakkupohja veden ja raparperisiirapin seoksella tai sitruunalimpparilla. 

Vaniljakastike:

2 dl täysmaitoa
1/3 vaniljatangon siemenet
2 keltuaista
0,5 dl sokeria

Kaada ainekset kattilaan. Kuumenna koko ajan sekoittaen. Ota kattila pois liedeltä ennen kuin alkaa kiehua. Jäähdytä vaniljakastike ja nosta jääkaappiin jäähtymään. 

Kermavaahto:
2 dl vispikermaa
hieman sokeria ja vaniljasokeria
Vatikaa kerma vaahdoksi, lisää sokerit. 

Lisäksi tarvitset:
raparperihilloa
raparperisiirappia tai sitruunalimpparia
(pari marenkia murustettuna)

Kokea trifle joko yhteen astiaan tai yksittäin laseihin. Nosta pohjalle raparperihilloa. Nostele hillokerroksen päälle kakkupaloja. Levitä toinen kerros hilloa kakkupalojen päälle. Seuraavaksi kaada reilusti vaniljakastiketta. Nosta hieman kermavaahtoa vaniljakastikekerroksen päälle. Aloita alusta. Nosta hilloa - > kakkupaloja - > hilloa - > vaniljakastiketta. Koristele annos kermavaahdolla ja marenkimurulla.




Kivaa päivää sinulle! <3



klo kesäkuuta 09, 2016 2 kommenttia:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Tunnisteet: muut makeat herkut

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Raparperisorbetti


Eilen keittelin purkkikaupalla raparperisiirappia. Varsia jäi vielä reilusti yli, joten päätin hyödyntää loput raparperisorbettiin. Kirpeän raikas sorbetti reseptillä valmistuikin. Tämä virkistää kivasti kuumana kesäpäivänä. Nyt vain odotellaan hellettä palaavaksi. ;)

Tarvitset:

400 g raparperin varsia
2 dl vettä
1 1/2 - 2  dl sokeria
4 kananmunan valkuaista ja 3 rlk tomusokeria
(ripaus kanelia)

Huuhtele raparperit ja leikkaa pieniksi paloiksi. Kiehauta vesi ja 1 1/2 dl sokeria. Lisää raparperit ja keitä ne pehmeiksi. Jäähdytä seos. Kaada seos kulhoon tai pakastamisen kestävään astiaan ja laita se tunniksi pakastimeen.

Vaahdota valkuaiset. Lisäää joukkoon tomusokerit.
Sekoita vaahto raparperiseokseen. Jos käytät kanelia, sekoita se sorbettiseokseen.

Laita seos takaisin pakastimeen. Sekoita sorbettia muutamia kertoja seuraavan parin tunnin aikana.
klo kesäkuuta 08, 2016 2 kommenttia:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Tunnisteet: jäätelöt

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Raparperisiirappi



Olen hulluna raparperiin ja sen on varmasti joku jo huomannutkin. Jos aiemmat jäätelöt ja juustokakut ovat tuntuneet tylsiltä, tämä resepti sopii kaikille aikuisille. Tänään kävin kampaajallani Marialla ja sain häneltä raparperisiirappia mukaani. Oi, mikä maku! <3

Rapsusiirappi maistuu herkulliselta vaniljajäätelön päällä. Siirapilla voi maustaa kesäistä juomaa: kivennäisvesi saa siirapista makua puhumattamaan kuohuviinipohjaisesta kesädrinkistä. Juhannusjuomani salainen ainesosa on varmasti raparperisiirappi. Raperperikokeiluni tulee saamaan jatkoa, sillä keksin jo mitä muuta tästä voi tehdä. Palaan asiaan parin päivän sisällä. :) 

Tarvitset:

2 dl raparperia pieneksi pilkottuna
2 dl vettä
2 dl sokeria

Mittaa ainekset kattilaan. Anna seoksen kiehua miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia.  Keittele, kunnes siirappi paksuuntuu. Jäähdytä hieman ja siivilöi purkkiin tai pieneen pulloon. Säilytä siirappi jääkaapissa. 

Sama resepti toimii marjoille ja hedelmille. Innostuin asiasta aika lailla. J Meillä jääkaapista tulee löytymään mansikka-, vadelma-, ja mustikkasiirappia.




Siirapin väri on kauniin vaaleanpunainen. 



klo kesäkuuta 07, 2016 2 kommenttia:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Tunnisteet: juomat, jälkiruoka

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Gluteeniton maalaisleipä

Tuoretta tummaa gluteenitonta leipää


Vaalea maalaisleipä

Taisin joskus mainita, että tulen lisäämään perusohjeita blogiini. Tässä yksi sellainen. Tätä leipää olen käyttänyt mm. täytetyn leivän valmistuksessa. Leipä näyttää kauniilta ja maistuu hyvältä.  Tässä kuvan leivässä on käytetty tummaa jauhoseosta. Vaaleamman maalaisleivän makuisen leivän saat käyttämällä vaaleaa jauhoseosta ja tattarihiutaleiden tilalla kaurahiutaleita.  



Tarvitset:
5 dl lämmintä vettä
1 pss kuivahiivaa
1 tl psylliumia
3/4 - 1  tl suolaa
1 rkl hunajaa tai siirappia
2 rkl pellavansiemenrouhetta
2 rlk auringonkukan siemeniä
½ dl tattarileseitä
6 dl tummaa jauhoseosta tai vaaleaa jauhoseosta

Sekoita hiiva lämpimään veteen, lisää joukkoon psyllium ja anna turvota pari minuuttia. Lisää joukkoon suola, hunaja/siirappi, pellavansiemenrouhe, auringonkukansiemenet ja leseet. Lisää jauhoseos ja vaivaa taikinaa voimakkaasti muutaman minuutin ajan.

Leivo limppu ja nosta leivinpaperilla peitetylle pellille. Leikkaa koristeviillot leivän pintaan ja anna leivän kohota liinan alla noin puoli tuntia.  Paista leipää 225-asteissa uunissa noin 35 min. 


Gluteeniton leipä kohoaa



Yllä gluteeniton tumma leipä ja alhaalla vaalea. Nam!



klo kesäkuuta 06, 2016 6 kommenttia:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Tunnisteet: leivät
Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu
Tilaa: Blogitekstit (Atom)

Hae tästä blogista

  • Etusivu

Tietoja minusta

Oma kuva
Tiina K.
Tarkastele profiilia

Blogiarkisto

  • ►  2020 (6)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2019 (15)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  elokuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (1)
  • ►  2018 (5)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (1)
  • ►  2017 (8)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ▼  2016 (139)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (9)
    • ►  lokakuuta (9)
    • ►  syyskuuta (6)
    • ►  elokuuta (10)
    • ►  heinäkuuta (8)
    • ▼  kesäkuuta (19)
      • Gluteenittomat hampurilaiset
      • Kylmäsavu-smetanapizza
      • Raparperisima
      • Gluteeniton tomaattipiirakka
      • Rustiikkinen raparperipiirakka
      • Herkkusienigalette
      • Maidottomat ja gluteenittomat myslikeksit
      • Sitruunainen marenkirulla
      • Gluteenittomat ja maidottomat kinkkuruusut
      • Gluteeniton taikapannari
      • Kaura-pataleipä
      • Raparperitrifle
      • Raparperisorbetti
      • Raparperisiirappi
      • Gluteeniton maalaisleipä
      • Raparperipiirakkajäätelö
      • Mansikka-raparperijuustokakku
      • Gluteeniton kanelipullajäätelö
      • Sienikastikkeella täytetty leipä
    • ►  toukokuuta (16)
    • ►  huhtikuuta (20)
    • ►  maaliskuuta (22)
    • ►  helmikuuta (14)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2015 (23)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (9)
    • ►  syyskuuta (9)
    • ►  elokuuta (1)

Tunnisteet

  • aamupala (2)
  • arkiruoka (3)
  • jouluherkut (4)
  • juomat (3)
  • jälkiruoka (2)
  • jäätelöt (3)
  • kakut (33)
  • kasvisruuat (6)
  • keitot (4)
  • keksit (6)
  • leivokset (10)
  • leivät (21)
  • liharuuat (3)
  • makeat piirakat (12)
  • mehut (1)
  • muut makeat herkut (19)
  • pataruuat (2)
  • pizzat (6)
  • pullat (3)
  • puurot (1)
  • puutarha (1)
  • ravintolapäivä (1)
  • risotot (1)
  • ruuanlaitto (2)
  • salaatit (1)
  • smoothie (2)
  • suolaiset muut herkut (11)
  • suolaiset piirakat (18)
  • terveelliset herkut (5)
  • vinkki (1)
  • äyriäiset (1)

Ilmoita väärinkäytöstä

Lukijoiden suosikit

  • Gluteenittomat vaaleat piparkakut
  • Helpot joulutortut
  • Gluteeniton taikapannari
  • Bataatti-fetapiirakka

Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Tilaa

Tekstit
Atom
Tekstit
Kaikki kommentit
Atom
Kaikki kommentit

Yhteydenottopyyntö

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *

Teema: Yksinkertainen. Teeman kuvien tekijä: merrymoonmary. Sisällön tarjoaa Blogger.