perjantai 3. kesäkuuta 2016

Gluteeniton kanelipullajäätelö




Valmista kanelipullajätskiä. Gluteenittomana tottakai! :) 



Tutkin eilen Prisman jäätelöallasta ja gluteenitonta herkkujäätelöä oli kovin vähän tarjolla. Päätin kokeilla valmistaa gluteenitonta kanelipullajäätelöä itse.  Kotimaisilla valmistajilla on hyviä pullajauhoseoksia, joilla kanelipulla onnistuu aina. Tarvitset jäätelöä varten kolme kanelipullaa. Saa ne ostaa valmiinakin, jos ei jaksa leipoa. ;) Innostuin jäätelön valmistuksesta, kun lueskelin bloggajakollegojen blogeja.

Jäätelökonetta minulla ei ole, joten tämä on sellainen helppo versio. Onnistuu joka kodissa. Tavoitteena on tehdä seuraavaksi mustikkapiirakkajäätelöä.

Tarvitset:

3 kanelipullaa

Jäätelöseos:
5 dl vispikermaa
2 kananmunaa
3/4 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria


Kastike:
40 g voita
2 tl kanelia
1 1/2 dl tomusokeria


Vatkaa kerma kulhossa vaahdoksi.
Vatkaa kananmunat ja sokerit kuohkeaksi toisessa kulhossa. Sekoita munasokerivaahto kermavaahdon joukkoon. Kaada seos pakastuksen kestävään kulhoon.
Paloittele pullat pieniksi paloiksi ja lisää seokseen. Laita kulho pakastimeen noin 45 min. ajaksi.
Valmista kanelikastike. Sulata voi ja sekoita siihen kaneli ja tomusokeri. Anna kastikkeen porista pari minuuttia liedellä. Jäähdytä kastike.
Valuta kanelikastiketta jäätelön pinnalle ja kääntele sitä varovasti jäätelön sekaan. Laita jäätelö pakastimeen jäähtymään.




10 kommenttia:

  1. Kerta toisensa jälkeen vaan nostan hattua sun keittiöpuuhille :). Ja hieno on myös uusi bannerikuva (tai siis ainakin näen sen nyt ekaa kertaa).

    Iloista jäätelöviikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 Tulin nyt kyllä hyvälle mielelle. Tämä leipominen ja ruuanlaitto on ongelma, joka lähinnä näkyy vyötärölläni.. ;)
      Ja kiitos bannerikehuista. Lappeenranta on kesällä kaunis kaupunki. Hyvää viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  2. Herkkujäätelöä löytyi täälläkin, nam <3
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, siitä sinun daim-jäätelöstä tämä ajatus alunperin lähtikin. :) Kiitos inspiraatiosta. Ihanaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  3. Todellakin pullaa voi syödä noinkin ja uskon, että on jopa parempaa. Niin herkulliselta näyttää. Ja hei upea uusi banneri! Kivaa viikkistä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kulho katosi pakastimesta jo. Ja lisää pitää kuulema tehdä. Kyllä maistuu. Kiitos Tiia. Mukavaa viikonloppua myös sinulle <3

      Poista
  4. Houkutteleva ohje,mutta kanelikastikkeen ohjeesta puuttui kanelin määrä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hupsista. Kiitos, että huomautit. Nyt resepti on korjattu. 2 tl kanelia. Mukavaa viikonloppua sinulle. :)

      Poista
  5. Kyllähän se näin Tiina menee, että me keksitään usein itse ne parhaat jutut ;) Kiitos vinkistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä. Toisinaan jopa yrityksen ja erehdyksenkin kautta. :) Ei kestä kiitellä Maiju. :) Mukavaa viikonloppua sinulle. <3

      Poista

Toivon, että blogistani on sinulle iloa. Jätäthän kommentin piipahduksestasi. Kiitos.