torstai 16. kesäkuuta 2016

Herkkusienigalette



Galette tarkoittaa pellin päälle leivottua piirakkaa. Pohjataikinaa ei taputella piirakkavuokaan vaan piirakka leivotaan levinpaperoidulle pellille. Reunat käännetään laitojen yli. Galetten voi leivoa myös makeana. Galette-reseptiin törmäsin Maku-lehdessä. Muokkasin reseptistä gluteenittoman ja muutenkin omanlaisen.

Taikina:

1 1/2 dl vaaleaa jauhoseosta (tai esim Vuohelan herkun piirakkapohjaseosta)
1 dl tummaa jauhoseosta (tai esim. Vuohelan herkun tummaa leipäjauhoseosta)
1/2 dl öljyä
1 tl suolaa
1 dl vettä

Täyte:
400g herkkusieniä paloiteltuna
1 pkt pekonia
2 uutta (pientä) sipulia varsineen pilkottuna
2 valkosipulinkynttä murskattuna
basilikanlehtiä
muutama reilu rouhaisu pippuriseosta
1/2 dl juustoraastetta
100 g yrtti/valkosipulimaustettua tuorejuustoa

Tee näin:

Sekoita kulhossa taikinan ainekset keskenään. Kääri taikina kelmuun ja anna vetäytyä jääkaapissa noin 15 min.
Kuumenna sienet pannulla. Lisää pekonisuikaleet, pilkottu sipuli ja valkosipulinkynnet. Kääntele, kunnes pekoni on hieman ruskistunut.
Mausta pippurilla ja saksi joukkoon basilikanlehtiä makusi mukaan. (laitoin itse 15 kpl lehtiä)
Kauli taikina leivinpaperin päällä reilunkokoiseksi pyöreäksi levyksi. Halkaisija noin 27 cm.
Levitä yrtinmakuista tuorejuustoa kerros pohjan päälle. Huom. Jätä täyttämättä noin 3 cm alue reunoilta.  Kaada sieni-pekoni-sipuliseos päälle ja levitä tasaiseksi.
Levitä päälle juustoraaste. Käännä reunat täytteen päälle.
Paista 200-asteessa noin 25 min.






2 kommenttia:

  1. Joo kyllä kuule kelpais. Mä ottaisin tämän kaveriksi lasin kylmää maitoa. Onko paha jos yksin söis koko piirakan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jääkylmä maito olisikin hyvä valinta. Ja ymmärrän kyllä, meinasi mennä koko piirakka minullakin. ;D

      Poista

Toivon, että blogistani on sinulle iloa. Jätäthän kommentin piipahduksestasi. Kiitos.