keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Parsasalaatti

Parsan hienostunut maku sopii moneen.  Kevään koittaessa alkaa kotona herkuttelu, parsanippujen ilmestyttyä kauppoihin.  Keitetty parsa sulaa suussa, ja parsa sopii moneen ruokaan. Teen parsakeittoa, piirakoita, lisään parsaa risottoihin ja tottakai syön parsaa keitettynä sellaisenaan.

Ennen keittämistä parsan puumainen tyviosa leikataan pois. Vihreä parsa pitää kuoria vain, jos kuori tuntuu paksulta ja tyviosa puumaiselta. Kuori parsa nupun alapuolelta aina tyveen asti. Vihreät parsat kypsyvät reilussa viidessä minutissa. Valkoiset parsat vaativat pidemmän keittämisajan.

Tämä on yksi keväinen lempisalaattini. Aina ei salaatissa tarvitse olla salaatinlehtiä. Parsa-feta-tomaattisalaatti maistuu grillatun kanan tai lihan kanssa tai sellaisenaan. 

Annos on noin viidelle hengelle.


2 nippua tuoretta parsaa
1 iso paketti minitomaatteja
100g saksanpähkinöitä
200g fetaa

Balsamico-pohjainen salaattikastike
6 rlk balsamico-kastiketta
2 rlk dijon-sinappia
0,3 dl laadukasta oliiviöljyä
1 valkosipulin kynsi murskattuna
suolaa
mustapippuria

Kuori parsat ja keitä reilut 5 min vedessä, johon on lisätty hieman suolaa.
Jäähdytä parsat.  Pilko saksanpähkinät ja paahda pähkinöitä hetki pannulla.
Murenna feta pieniksi paloiksi.
Yhdistä salaattiainekset kulhossa ja sekoita.
Valmista balsamico-kastike. Sekoita balsamico, sinappi ja oliiviöljy keskenään.
LLisää joukkoon murskattu valkosipulinkynsi. Lisää ripaus suolaa ja rouhaise sekaan mustapippuria. Levitä salaattikastiketta salaatin päälle. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toivon, että blogistani on sinulle iloa. Jätäthän kommentin piipahduksestasi. Kiitos.