tiistai 5. huhtikuuta 2016

Kevään juhliin minttusuklainen moussekakku

Ajatus siirtyy jo keväälle, ja kevään mukanaan tuomiin juhliin. On vappu, äitienpäivä, koulun päättäjäisiä ja valmistujaisia. Leivoin kokeilumielessä minttusuklaisen moussekakun. Kakkuja blogiini ilmestyy varmasti lisää kevään aikana, sillä itsekin valmistun ennen juhannusta. Jos juhlavieraiden joukossa on lapsia, jätä minttulikööri pois. 

'

Pohja:

120 g After eight-konvehteja
100 g voita
1 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
1 dl mantelijauhoa
0,8 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta tai Farinan piirakkapohjaseosta
0.3 dl tummaa, sokeroimatonta kaakaojauhetta
ripaus suolaa

Sulata suklaa ja voi vesihauteessa välillä sekoitellen. Sekoita joukkoon fariinisokeri. Lisää joukkoon munat yksitellen kunnolla sekoittaen. Sekoita kaakaojauhot ja suola jauhoihin. Lisää jauhot suklaaseokseen ja sekoita sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat. Levitä suklaataikina voidellulle irtopohjavuoalle.

Paista 175-asteissa uunissa noin 20 min.

Jäähdytä pohja. Irrota vuoka pohjasta ja pese vuoka. Aseta pohja takaisin vuokaan.

Täyte:
200 g tummaa suklaata
5 dl vispikermaa
0,5 dl maitoa
3 rlk sokeria
1 rasia (200g) maustamatonta tuorejuustoa

Kostutus:

(loraus minttulikööriä)
kaakaojauhetta
maitoa

Koristeluun:
Suklaarouheita, marjoja, mintunlehtiä, After eight-konvehteja

Sulata suklaa vesihauteessa. Sekoita 1 dl kermaa sulan suklaan joukkoon. Vatkaa 4 dl kermasta löysäksi vaahdoksi.
Liota liivatelehdet tilkkaan maitoa, ja anna jäähtyä.
Sekoita tuorejuusto haaleaan suklaaseokseen vatkaimella. Lisää sokeri, likööri (jos käytät sitä) ja liivateseos.  Lisää kermavaahto seokseen kevyesti käännellen.

Kostuta pohja kaakaolla, johon on lisätty hieman minttulikööriä  (jos käytät sitä)
Kaada täyte pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa mieluusti yön yli.
Irrottele suklaamoussekakku varovasti vuoasta. Koristele. 

Pidän vahvoista väreistä, ja pienen mietinnän jälkeen päädyin koristelemaan kakun marjoilla, suklaarouheella ja After Eight-konvehdeilla.


Magisson kakkulapio on mielestäni täydellinen täyte-, juusto- ja moussekakkujen leikkaamiseen. Pidän myös sen tyylikkäästä muotoilusta. 






2 kommenttia:

Toivon, että blogistani on sinulle iloa. Jätäthän kommentin piipahduksestasi. Kiitos.