keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Gluteenittomat suklaamuffinssit mustaherukkapursotteella

Tänään päätin kokeilla Valion Viola Eila mustaherukanmakuista tuorejuustoa leivonnassa. Ajatus suklaaruskean ja violetin värin yhdistämisestä houkutti, ja siksi päädyin suklaaseen.  Pääsiäisen lähestyminen on tuonut kauppoihin pieniä suklaamunia, ja ne sopivat mainiosti koristeiksi. 






Ohjeesta tulee noin 12 leivonnaista

Huom. käytä isoja muffinssivuokia.

Muffinssit:

120 g tummaa suklaata
125 g margariinia/voita
1,5 dl sokeria
2 munaa
4 dl Virtasalmen viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
0,5 dl kaakaojauhetta
2 dl kermaa

Päälle:

1,5 dl kuohukermaa
1 pkr Valio Viola Eila mustaherukkatuorejuustoa
3 rlk tomusokeria
parikymmentä kotimaista mustikkaa väriä antamaan
kaakaojauhetta

Pilko suklaa pieniksi paloiksi. Vatkaa margariini ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon kanamunat yksitellen, voimakkaasti vatkaten. Yhdistä jauhoseos, leivonjauhe ja kaakaojauhe keskenään. Lisää seos taikinaan vuorotellen kerman kanssa. Lisää suklaarouhe. 
Paista 200-uunissa n. 15 min, kokeile kypsyys hammastikulla.
Jäähdytä leivonnaiset.

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää tomusokeri ja marjat. Lisää joukkoon tuorejuusto, vatkaa varovasti sekaisin.
Pursota haluamallasi tavalla. Päälle siivilöi kaakaojauhetta ja koristele haluamallasi tavalla, 




2 kommenttia:

  1. Hei Tiina! Tervetuloa +40 lipun alle.
    Ihailen teitä ruokabloggaajia! Olenkohan minä kaksi ruokaohjetta saanut laitetuksi tänne blogin puolelle, tekeleistäni ei oikein tule julkaisukelpoisia :)
    Ja nämä suklaamuffinsit ovat tosi suloisia. Nuo herkut maistuisivat nyt mainiosti aamupäiväkahvin kera.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tuula. Oli kiva päästä mukaan. :) Eikö se niin ole, että se maku on kuitenkin tärkeintä? Ei meidän kaikkien tarvitse huippuleipureita ollakaan. Ja minäkin välillä onnistun sössimään, kun teen paljon muutakin yhtä aikaa kuin leivon tai laitan ruokaa. ;D

    VastaaPoista

Toivon, että blogistani on sinulle iloa. Jätäthän kommentin piipahduksestasi. Kiitos.