tiistai 1. maaliskuuta 2016

Mustikkatarletit



Pakastimen pohjalta kannattaa käyttää viime kesän mustikat pois. Tarletteja voi täytää niin mustikoilla, vadelmilla kuin mansikoillakin. Parhaita olisivat tietysti tuoreet kotimaiset marjat. Koristelin leivokset kermavaahdolla. 

Helppo, juhlava ja hyvänmakuinen herkku. Meillä on kotona yksi suklaakammoinen, joten täytin osan tarleteista Alpron vaniljakastikkeella. Hyviä tuli niinkin. 


Ole varovainen tarlettivuuan irroittamisen kanssa, jos et sellaisia vuokia omista, ei hätää. Voit käyttää muffinssivuokia, mutta jäähdytä hyvin pohjat ennen vuuan irroittamista. Jos haluat pelata ihan varman päälle, täytä tarletti vielä muffinssivuuan ollessa paikoillaan ja irroita vuoka hetken kuluttua. Ei muuten hajoa pohja mihinkään. :)


Reseptistä tuli 12 leivonnaista.


Pohja:

2,5dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
0,5dl sokeria
1/4 tl suolaa
100g jääkaappikylmää voita/margariinia
1 munankeltuainen

1. Sekoita kaikki aineksetkäsin nyppimällä.
2. Laita seos jääkaappiin vähäksi aikaa jähmettymään, jotta taikinaa olisi vähän helpompi käsitellä.
3. Voitele tarlettivuoat ja painele jokaisen pohjalle ja reunoihin taikinaa tasaisesti. Kaada päälle vähän kuivia herneitä, jotta pohja ei nouse uunissa.
4. Paista 200 asteessa  9 min uunin keskitasolla. Pohjan ei tarvitse juurikaan ruskistua.
6. Jäähdytä tarletit hyvun ennen täyttämistä ja nypi herneet pois.

Täyte1:

2dl kuohu/vispikermaa
100g valkosuklaata
100g tuorejuustoa

Lisäksi koristeeksi marjoja, tuoreita tai pakasteesta. 

1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
2. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa miedolla lämmöllä.
3. Notkista tuorejuustoa sähkövatkaimella ja lisää valkosuklaa joukkoon.
4. Kääntele lopuksi kermavaahto tuorejuustosuklaan joukkoon.
5. Pursota tai nostele lusikalla täyte tarlettipohjiin.
6. Koristele tuoreilla marjoilla ja kermavaahdolla.

Täyte2:
200 g Alpro vaniljavanukasta

1. Levitä vanikasta tarlettipohjalle.
2. Lisää marjat.
3. Koristele kermavaahdolla




2 kommenttia:

  1. Todella ihana gluteeniton leivonnainen. Itse tein sen pieneen piirakkavuokaan. Koristeluun laitoin säilykepersikoita.

    Niin sukkela tehdäkin!

    VastaaPoista

Toivon, että blogistani on sinulle iloa. Jätäthän kommentin piipahduksestasi. Kiitos.